Nuorempana mietin että miksi vanhempani ovat niin vanhoillisia ja tylsiä. Koulusta oli tultava suoraan kotiin jonka jälkeen oli tehtävä läksyt. Sitten välipala jonka jälkeen sain soittaa ystävilleni. Ennen kuin lähdin, kerroin kenen luokse menen ja sain kotiintulo ajan. Muillahan sellasia ei tietenkään ollut. Ystävänikin melkein häädetiin meiltä pois jo joskus kahdeksalta illalla. Häpesin vanhempiani. Tuntui että muiden vanhemmat olivat paljon rennonpia kuin minun. Muiden vanhemmat päästivät yökylään ja minua ei. Jäin monesta paitsi kun ystäväni menivät kaikki jonkun luokse yöksi. Lopulta siinä kävi niin ettei minua edes kutsuttu.

Ala asteelle, joskus kuudennella luokalla, aloimme miettiä meikkejä ja jopa käyttämään niitä. Minä en. Isäni sanoi ettei minun tarvitse ajatella sellasia ja sanoi että en saa tuhlata rahaani niihin. Olin siis ainut joka ei käyttänyt meikkiä. Luokkalaiseni ihmettelivät sitä koska ei heidän vanhemmat mitään sanoneet. Eipä tietenkään..  Yläasteellakaan en vielä meikannut ja pukeuduinkin melkein samalla tavalla kuin ala-asteella. Olin epäsuosittu. Ja myös kiusattu. Minulla oli yläasteelle mennessä kaksi kaveria, toinen siirtyi "hienojen" kastiin, toisen ystävä olen edelleen. Tämä "hienonpi" kaverini esitti pitkään kaveriani. Kerroin sille asioista ja luulin voivani luottaa häneen. Pötyä. Kaikki mitä kerroin hänelle vuoti näiden "hienojen" korvaan. Lopulta minua katsottiin oudosti ja perääni supateltiin varmasti niin kovaa että kuulen. Juoru levisi. Entinen kaverini oli väittänyt minun tykkäävän tytöistä. Se oli shokki. Vaikka en ollutkaan seurustellut tai liikkunut poikien kanssa, ei tarkoittanut sitäkään että olisin lesbo. Siihen aikaan tälläisiä ihmisiä katsottiin väheksyen, samoin minua. En enää halunnut käydä koulussa, vaikka sielä olinkin. Kouluun meno ahisti joka päivä. Se näkyi numeroissanikin. Lopetin harrastuksenikin koska tämä "kaveri" oli samassa joukkueessa kanssani. En kestänyt nähdä häntä myös siellä. Kotona sitä ihmeteltiin. Vanhempani väittivät että paras ystäväni oli sanonut minulle että minun täytyy lopettaa. En olisi ikinä sen takia lopettanut. En kertonut vanhemmilleni totuutta. Meillä kotona ei puhuttu avoimesti asioista. Oli vain sääntöjä. Lopulta pääsin yläasteelta pois ja odotin ammattikouluun pääsyä. Siellä muuttui kaikki. Huomasin että kukaan ei katsonut minua oudosti, eikä kuiskaillut kun kävelin ohi. Sain nopeasti kavereita. Itseluottamukseni ei siltikkään ollut aivan kohdallaan.

Jossain vaiheessa liityin vapaa teatteriin. Sielä oli paljon saman henkisiä ihmisiä kuin minä. Tulin toimeen kaikkien kanssa ja olin iloinen että minut otettiin tälläisenä vastaan. Teatterin myötä sain kasvatettua itseluottamusta. Tuntuu että olisin itsevarmempi kuin ennen yläastetta. Se on hienoa. En enää antaisi kenenkään ryppyillä minulle. Sanoisin kyllä suorat sanat takaisin.

Pikku hiljaa minun vanhetessa vanhempani löysäsivät sääntöjä ja antoivat minun tehdä omia päätöksiäni. Tuntui hienolle! Minuun luotettiin. En käynyt yläasteella kartsalla niin kuin muut. Vietin aikaa vanhempien ja siskoni kanssa. Näin jälkeenpäin kun ajattelee, vanhempani tekivät aivan oikein. Sain olla lapsi niin pitkään kuin halusin. Vietin onnellisen ja turvallisen lapsuuden, aikuistumatta liian aikaisin. Se jättää jälkensä. Osaan luottaa itseeni ja omiin ratkaisuihin. Olen töissä eikä minun tarvitse tuhlata palkkaani tupakkaan tai viinaan. Voin sillä rahalla ostaa itselleni jotain mukavaa.  Kaikista hassuin asia oli kun poikaystäväni kanssa mietimme yhteenmuuttoa ja soitin isälle ja kysyin mitä mieltä hän oli. Hän sanoi ettei hän voi sanoa asiaan mitään koska olen aikuinen ja minun täytyy tehdä itse omat ratkaisut. Jos teen väärän ratkasun, tiedän sitten ensi kerralla tehdä paremman ratkaisun. Se tuntui hyvälle. Minua piettiin tasavertaisena aikuisena.

Nyt voin puhua vanhemmille melkein mistä vain ja miten vain. Haluaisin viettää heidän kanssa enemmän aikaa, mutta asun eri kaupungissa ja yleensä työt estävät koti käynnit. Voin vain kiittää vanhempiani tiukasta kasvatuksesta. Jos minut olisi kasvatettu eritavalla en ehkä olisi tässä tilanteessa. Joisin varmasti enemmän ja olisin ryhmän painostuksesta mennyt lukioon, jolloin en olisi tutustunut niihin ystäviin joihin tutustuin ammattikoulussa.

Kun minulla on lapsia aikuisena, haluan kasvattaa heidät samalla tavalla. Haluan että lapseni kunnioittavat minua äitinä ja vanhempana. Eikä huuda huoraa ja vittua päin naamaan. Sellaisessa kasvatuksessa on mennyt jotain väärin. En tietenkään tuomitse ketään kenenkän kasvatustapojen takia mutta luulen että lapsenne kiittävät vielä teitä kun olette olleet tiukkana heidän lapsuus ajan.

(Olette kai huomanneet millaisia nykyään nuoret ovat. En halua että niin käy minun lapsille.)