Hmm. Minusta tuntuu, että olen tullut jonkinlaiseen elämänkriisi- vaiheeseen. Kriiseilen kaikista asioista, mutta etenkin siitä, millainen minä olen. Minusta tuntuu etten ole minkäänlainen. Tuntuu, etten omista tyyliä joka edustaa juuri minua. Olen kuin harmaavarpunen. AInakin ulkoapäin. Sisältä tunnen olevani eloisa ja räiskyvä. Haluaisin myös näyttää siltä. En vain osaa. Minusta tuntuu että kadehdin vain toisten ihmisten tyylejä ja haluaisin vaan näyttää samalta. Mutta eihän se olisi yhtään minua. Ja tyyliasiassa tämä aikuistuminen häiritsee. Voiko pukeutua sellaisiin vaatteisiin kun haluan, vai täytyykö minun pukeutua kypsästi ja sivistyneesti. En tunne itseäni (ainakaan vielä) kypsäksi ja sivistyneeksi. Olen kuitenkin uutta sukupolvea joka voi rikkoa stereotypisiä aikuiskäsitteitä. Voin itse luoda haluamani aikuisuuden. Ja itseasiassa. Ratkaisin juuri ongelmani! Minusta tuntuu, että ajattelen vain liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat! Jos joku luulee, että olen 15-vuotias niin mitä sitten? Ei se kenenkää maailmaa kaada (paitsi minun vähän:D). Kuka on sanonut ettei aikuisena voi pukeutua pillifarkkuihin, bändipaitoihin ja neuleisiin? Ehkä minusta tuleekin sellainen "cool" aikuinen, joita aina välillä näkee kaupungilla. Eikös kuitenkin se sismmäinen ratkaise? Jos on kypsä ja fiksu aikuinen sisältä niin onko sillä väliä millaisiin vaatteisiin pukeutuu?

Minusta tuntuu että kriiseilen siksi, että tyyli-idolini ovat minua nuorempia ja olen pohtinut, että voinko ottaa heidän tyyleistään mallia vaikka olenkin aikuinen. Ja niin kuin ihana rakas serkkuni edellisen postauksen kommentissa mainitsi, että aikuisuus on vain sana jotta lapsilta saadaan kunnioitusta. (Ei se ihan noin mennyt mutta pointti tuli varmaan selväksi :)). Kuitenkin jokainen meistä elää omaa elämää tavalla, josta itse pitää. Jotkut aikuiset ovat hyvin epäkypsiä eikä heitä voisi ikinä uskoa aikuiseksi ja jotkut nuoret taas ovat niin kypsiä ja fiksuja, että yllättyy kuullessaan heidän ikänsä. Ja minä ainakin olen saanut kotoa rennon ja maanläheisen elämän asenteen.

Ehkä minä vain kriiseilen turhaan. Minun pitäisi vain antaa mennä ja lopettaa ajattelemasta mitä muut minusta ajattelevat. Enhän minä sitä voi tietää! Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että joukkoon mahtuu sata erilaista mielipidettä. En minä muita halua miellyttää. Tärkein on se että itse viihdyn. Enhän minä ole mikään muiden viihdyttäjä enkä tanssi muiden pillin mukaan. Minusta tulee sitten se kummallinen aikuinen, joka pukeutuu ja ajattelee poikkeavasti :)! Ja ikähän on vain numeroita. Ei se mitään kerro.