Olen opiskellut humakissa kohta jo vuoden ja minusta tuntuu etten tiedä miksi haluan isona. Yhteisöpedagogi minusta tulee, mutta toimenkuvani on hukassa. Tänään tajusin koulussa etten halua työskennellä vanhusten enkä kehitysvammaisten kanssa. Minusta ei olisi siihen. Tuntuu että olen ihan eksyksissä. Mielenkiintoista olisi antaa nuorille media valistusta ja opettaa hyvää medianluku taitoa. Tai olla mukana järjestämässä nuorille kulttuuri tapahtumia tai toimia maahanmuuttaja nuorten parissa. Ongelmana on etten oikein osaa suunnata opintojani niin. Meillä humakissa on niin laajat opinto valikoimat, että olen ihan sekaisin. Koulussa tänään oli työssäoppimisseminaari, jossa kaksi tyttöä kertoi olleensa museolla töissä. He järjestivät kaikkia pieni muotoisia tapahtumia lapsille, vanhuksille yms. Työ kuulosti mielenkiintoiselle ja itsekkin haluisin kokeilla jotain tuon suuntaista. Ongelmana on että monet teemat pitäisi suorittaa muilla kampuksilla jotka ovat Äänekoskella, Nurmijärvellä, Torniossa, Kauniaisissa.. Kuullostaa naurettavalle, mutten halua jättää Patea tänne. Kerkeisin kuukauden aikana kuolla ikävään. Kampukset on tietysti kaukana toisistaan ja verkostoammattikorkeakouluna on pakko laittaa teemoja eri kampuksille ja onhan se hienoa! Olen ihan mielelläni lähdössä mutta toisaalta en taas ole. Ehkä ongelmaa lievittäisi se että saisin jonkun luokkalaisen samalle kampukselle. Ei tuntuisi niin yksinäiseltä. Toisaalta se on vain kuukausi ja viikonloppuisin voisi nähdä. Olen miettinyt myös sitä, että kun nyt kun käyn kursseja joista olen oikeasti kiinnostunut, saan joskus isona sitten töitä josta pidän.

Masennus! Ulkona sataa lunta! Koulusta kun lähdin aurinko paistoi ja tuntui niin keväiselle. Ikävöin kevättä. Tämä talvi on ollut niin pettymys, että olen alkanut kaipaamaan kevättä ja kesää. Toisaalta taas kesä tuo tulleessaan työpaikkahaku stressin ja sen että pääseekö öihin vai ei ja miten aikoo selvitä koko kesän. Olisi ihana vain chillailla ja olla, mutta kun raha ei kasva puissa. Varsinkaan kun olemme ystäväni kanssa menossa toukokuun alusta Englantiin moikkaamaan kaveria sinne. Kesälle ei jäisi hurjasti rahaa. Toivotonta. Kuinka ihminen voi olla näin ristiriidassa itsensä kanssa!? Ihan kuin minussa välillä asuisi kaksi persoonaa joista kumpikin haluaa eriasioita. Toinen kulkee ihan sen mukaan mikä tuntuu hyvälle ja toinen puoli koettaa järkeillä asioita. Pitäisi löytää kultainen keskitie, mutta tuon riitelyn lomasta ei kuule edes omia ajatuksiaan.

TUNTUUKO TEISTÄ KOSKAAN KAKSI JAKOISELLE? :):

1387992.jpg
i'm so lost in my life